torstai 18. elokuuta 2016

Blogia puurtamassa

Valitettavasti kävi niin, että jouduin pyytämään sijaisen juuri blogipäivälle. Onneksi, onneksi sijainen on mahtava ope ja hanskasi homman ehkä paremmin kuin itse olisin hanskannut.

Käytännössä loin wordpressiin blogin, jonka tunnuksen ja salasanan annoin kaikille opiskelijoille. Tuohon samaiseen blogiin samaisilla tunnuksilla opiskelijat loivat oman tekstin. Tämän puolesta tekeminen onnistui ongelmitta.

Osa opiskelijoista sai jäädä tänään kotiin ja suorittaa tämän näytön kotoa käsin. He olivat sellaisia opiskelijoita, joiden tiesin selviytyvän tehtävästä itsenäisesti. (Ja kylläpä kirjoittivatkin hienot tekstit!) Tämä eriyttäminen helpotti sijaisen hommaa huomattavasti, koska koulussa olevat opiskelijat kaipasivat paljon apuja.

Sijaiselta sain terveisiä, että tekeminen oli aika takkuista eikä kaikki ottaneet sitä ihan tosissaan ennen pientä arviointikovistelua. Tekstiä sai todella vääntää lisää ja tekniikan kanssa toimiminen tuotti jollekin hirveitä tuskia. Selailin blogia kotona ja huomasin, että kaikki olivat kuitenkin hienosti saaneet oman asuinalueensa kuvailtua edes jotenkuten. Muutama opiskelija oli aivan selvästi kopioinut joitakin tekstinosia, mikä on aika harmittavaa.

Melkeinpä kaikki etänä tehtävän suorittaneet tekivät aivan mainiot blogitekstit! Ja kuitenkin kaikki opiskelijat onnistuivat mukavasti :)

Vähän yötyönä yritän nyt pakertaa huomiseksi palautteet ja arviot, jotta opiskelijat saisivat ne ennen viikonloppua. Nähtäväksi jää, tuleeko uni vai valmis työ.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti