lauantai 27. elokuuta 2016

Näin funktiot helpottavat opettajan työtä

Ensimmäinen teema, työ ja koulutus, takana ja uusi teema kurkistelee nurkan takana. Tällä kertaa yritän nyt aidosti keskittyä siihen, miten tällä voi helpottaa omaa työtään.

Meillä on jaettu funktiot eri opettajien kesken. Jokainen opettaja opettaa samoja funktioita eri tasoilla (siis eri painotuksin). Ensimmäiseksi on mielestäni oleellista päästä tasoajatteluun sisälle itse. Niinpä joka kerta aloittaessani uuden teeman, pohdin, mitä perus-, keski- ja ylimmällä tasolla voidaan vaatia. Peilaan myös omaa eri kielteni osaamista teemaan. On muutenkin virkistävää joskus ajatella, osaatko sanoa vastaavan asian englanniksi, ruotsiksi, kiinaksi ja sitten miettiä, kuinka tärkeää ko. sanasto on arkielämässä. Jokaisesta aihepiiristä voi puhua eri tasoilla. Esimerkki teemasta ruoka:
  • Perustaso: Osaan kertoa, millaista ruokaa syön, mistä pidän ja mistä en.
  • Keskitaso: Osaan kertoa, millainen ruoka mielestäni on terveellistä ja miksi.
  • Ylin taso: Osaan kertoa, mitä mieltä olen erilaisista dieeteistä ja ruokavalioista, joita ihmiset noudattavat.
Tämän jälkeen on materiaalin vuoro. Helpointa on tehdä karsinta heti, jotta varapankki on valmis. Niinpä käyn kaikki suomen kielen oppikirjat läpi teemasilmällä ja otan valokuvat kaikista kappaleista ja treeneistä, jotka mielestäni teemaan sopivat. Harjoitukset ja tekstit löytyvät näin yhdestä kansiosta puhelimesta, josta niitä on helppo selata. Tärkeintä on siis todella katsoa teemasilmällä - onko esim. kielioppitehtävässä käytetty teeman sanastoa vai hypitäänkö siinä teemasta toiseen? Usein tästä saa jo ideoita siihen, millaisia rakenneasioita voi nostaa analyysin kohteeksi opetuksessa. Toisaalta tässä on funktionaalisen opetuksen kauneus: ne tärkeimmät rakenteet tulevat uudelleen ja uudelleen, niitä käsitellään uudelleen ja uudelleen. Ensimmäisen opetuskerran jälkeen ei odoteta hallintaa, vaan opiskelija saa rauhassa mutustella materiaaliaan. On myös hyvä muistaa, että monet yksinkertaiset rakenteet alkavat vakiintua vasta keskitasolla ja silti tulee virheitä.

Jos olisi viisas, tässä vaiheessa olisi hyvä myös arvioida, paljonko aikaa menee kuhunkin teemaan ja millaisin suorituksin osaaminen todennetaan (esim. ymmärrän yksinkertaisia asumiseen liittyviä tekstejä - kuinka monta tekstinymmärtämistä opiskelijan tulee tehdä ja millä oikeiden vastausten prosentilla). Suorituksista kannattanee tehdä mahdollisimman laajoja ja lisäksi kannattaa miettiä, mikä on itselle helpoin tapa kerätä suoritukset. Toistaiseksi pidän kirjoittamisen tehtävissä parhaana padletia (tai pienissä tehtävissä Skypeä) ja tekstin-/kuullunymmärtämisessä Google Formsia, sillä silloin suoritukset ovat yhdessä paikassa helposti todennettavissa. Sähköpostista kirjoitustehtävien lukeminen vie kohtuuttomasti aikaa lopputulokseen nähden.

Sitten siirrytään päivätason opiskeluun. Periaatteessa jokaisella ryhmällä on sama asia, mutta eri taitotasolla. Erilaiset asiat siis ovat heidän lähikehityksen vyöhykkeellään. Materiaaleja voi kierrättää paljonkin - helpot tehtävät voi antaa paremmille ryhmille välipalana, vaativat tehtävät taas alemmille taitotasoille haasteina (tosin tämän kanssa pitää olla varovainen). Osin materiaali voi olla sama, mutta sen suorittamiseen käytettävä aika voi vaihdella. Mikäli opetus tapahtuu webinaarissa, huoneeseen voi sisustaa eri tason materiaaleja runsaasti eri layouteihin. Jos toteuttaisin tätä luokassa, toimisin samoin, että minulla olisi valmiina eri taitotasojen materiaaleja, joita voin antaa haasteena tai välipalana nopeille.

Parasta teema-ajattelussa on, että sanasto todella saadaan hallintaan paremmin kuin teemasta toiseen poukkoillessa. Samoin rakenteisiin päästään syvemmälle, kun kaikki aika ei mene sanaston ymmärtämiseen. Lisäksi itse eksyn helposti aiheisiin aivan liian syvälle, kun vielä moduulissa 1 ja 2 monet teemat pitäisi käsitellä varsin pinnallisesti.

Haluan vielä antaa esimerkin erään opiskelijan kehityksestä teeman aikana. Kun aloitimme työ ja koulutus -teeman, hän lähetti minulle vocaroon, jossa oli kaksi lausetta. "Olen xx. Minun ammatti on atk-insinööri." Teeman lopussa hän lähetti minulle viestin: "Olen xx. Minä oli valmistuin peruskoulu Venäjälla 1997 vuonna, sitten minä menin oppilaitokseen yliopistossa. Kun minä valmistuin yliopistosta vuonna 2003, sain työpaikan OAO toimipaikkassa Department Information Security. Minä työskenteli siellä 2003-2009 vuonna, sitten minä muuttin St. Petersburg, siellä minä löysin toimi firmassa ATK-insinööri. Minulla oli niin 90 aktiivista käyttäjää tietokoneiden. Tämä on niin 90 toimi tietokone paikka. Minä työssä yksi. Tämä on vaikea: Minä tehdä työkseen: Information Security työpaikka ja Network Security ja Group Policy Windows Server. Nyt olen suomalainen kielen opiskelija, asun Suomessa ja tulevaisuudessa haluan työtä Department Information Security."

Teema-ajattelu helpottaa niin opettajan kuin opiskelijan työtä. Mikä tärkeintä - unohda kiire. Kuuntele, ole läsnä, myönnä virheesi ja opi niistä. Joskus voi tulla kokeneellekin opettajalle huti. Kaikki epäonnistuvat. Suhtautuminen omaan epäonnistumiseen ratkaisee menestyksen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti